Mystery client

Vietimme tänään oppimistehtävänä aamupäivämme haamuasiakkaina. Esko jakoi meidät ryhmiin ja saimme itse valita kohteemme. Meidän tiimiimme kuuluivat Jenna, Gisa ja Salli. Päätimme aloittaa aamun kahvittelulla eräässä kahvilassa goodmanissa. Käynti oli ihan ok, ei erityinen mutta tyydyttävä. Meitä palveli kaksi nais henkilöä, toinen vanhempi joka taisi olla vuoropäällikkö. Saimme asianmukaista palvelua, asioista kerrottiin kysyttäessä, jonkin sortin suosittelua saimme pienen lypsämisen jälkeen. Ainoa harmittava asia oli poistuessamme emme saaneet minkään laista tervehdystä. Käynnistä kokonaiskuva oli 1-5 asteikolla kolmonen. Ei erityinen mutta hyvä.

Seuraavana oli vuorossa naisten vaateliike. Meillä oli aikaisemmin puhetta ko. yrityksestä ja mielikuva kaikilla että sieltä ei pääse ostamatta pois, sillä myyjät tyrkyttävät ja kantavat vaatteita sovituskoppiin, halusit tai et. Totuus oli ainakin tällä kerralla toinen. Sillä astuttuamme liikkeeseen saimme myyjältä vienon tervehdyksen jonka jälkeen hän jatkoi rupattelua ystävän/työkaverinsa kanssa. Pyörimme koko porukka liikkeessä katsellen ja mallaillen vaatteita, mutta myyjältä ei huomiota herunut. Päätin itse sovittaa muutamaa villatakkia, kysyin muilta mielipidettä ja totesimme ettei ne olleet tarpeeksi hyviä. Myyjä ei vieläkään tarttunut tilaisuuteen yrittää myydä meille mitään. Hölmistyneenä päätimme jatkaa matkaa. Tunnin päästä, kierreltyämme muita liikkeitä sovimme että menemmä uudestaan koittamaan tämän liikkeen asiakaspalvelua, jos myyjä vaikka oli aamu väsynyt. Tällä kertaa oli Gisan vuoro koittaa saada myyjää innostumaan. Hän katseli pitkään tiettyä villatakkia ja kysyi lopulta myyjältä, olisiko sitä löytynyt mustana. Myyjä pahoitellen kertoi ettei löytynyt, eikä vastaavan mallistakaan ollut muita ja siinä se. Ei vaikka Gisa yritti jatkaa keskustelua että eritoten haluaisi mustan villatakin. Taas katsahdimme toisiamme ihmeissämme ja päätimme poistua. 
Tässä käynnissä oli positiivista se että mielikuvamme liian tuputtavasta myyjästä muuttui, ja liikkeeseen uskaltaa siis jatkossakin mennä asioimaan ilman että joutuu mitään ostamaan. Mutta, olisi ollut silti suotavaa saada sitä palvelua ja apua, varsinkin kun selvästi osoitimme olevamme sitä vailla. Kokonaisarvioksi käynnistä antaisin taas kolme. Olen nähnyt tästä firmasta nyt kaksi ääripäätä, ehkä vielä se kultainen keskitiekin löytyy. 

Shoppailu aamupäivän jälkeen oli vuorossa lounas. Paikaksi valitsimme itämaisen ravintolan. Sisään päästyämme, iloinen tarjoilia tervehti. Helpon ja nopean maksun jälkeen hän ohjasi meidät pöytään ja kertoi että saammu nauttia lounasta kahdesta eri lounaspöydästä halutessamme. Ruokailun jälkeen tarjoilija haki lautasemme, kysyi maistuiko ja ohjeisti hakemaan jälkiruokaa sekä kahvia. Tämän jälkeen poistuimme iloisten kiitosten saattelemana. Kokonaiskuva oli erittäin positiivinen, varsinkin aivan tavallisena lounasaikana harvoin olen saanut näin mieleen jäävää palvelua. Kokonaisarvosana on 5. Kiitos. 

Tämä oli mukava aamu, olen itse ollut töissä paikassa missä käy usein haamuasiakkaita, ja näitä käyntejä palautteineen seurataan tarkasti. Kerrankin pääsin itse toiselle puolelle tiskiä samaan tilanteeseen. 


Kiitos lounasseurasta tytöt!