Rantasipi Aulangko

Kävimme vierailemassa Rantasipi Aulangolla, siellä esittelijänämme toimi Jani Rantanen. Aluksi Jani kertoi omasta historiastaan talossa sekä hotellista yleisellä tasolla. Kiersimme hotellin puolella katsomassa Hugo-salia, jossa järjestetään suuria kokouksia ja näytöksiä. Hugossa on mm. pidetty suomen suurin tankotanssi tapahtuma, viimeisin 24.10.2015. Hugosta siirryimme kylpylän tiloihin, jossa Jani kertoi remontoidusta kassalinjastosta. Nykyinen linjasto on toimivampi sekä tuottoisampi ratkaisu kylpylän ja ravintola-palveluiden yhdistämisen johdosta. Samaiselta tiskiltä myydään niin kylpylä, keilaus, sportsimulaattori sekä areenan palvelut.

Areena on valmistunut Aulangolle jo kymmenen vuotta sitten, mutta sen käyttö-aste on jäänyt toivottua pienemmäksi. Tähän yksi syy on rakennusvaiheessa tulleen koon pieneminen. Alkuperäinen suunnitelma oli rakentaa areenasta korkeampi sekä leveämpi, mutta tällöin olisi parkkipaikat vähentyneet merkittävästi ja näin ollen tilaa pienennettiin. Areenalle oltiin jo buukattu Steelers-joukkueen harjoittelu ja kisa tilat, mutta uudesta koosta johtuen sopimus peruttiin koska tila ei riittänyt katsojille ja peli-kenttäkin olisi mahtunut juuri ja juuri.
Nykyään Areenalla toimii 4eventin kuntosali sekä muita aktiviteetti mahdollisuuksia, aina silloin kuin areenalla ei ole konserttia tai suurta muuta tapahtumaa. Tähän on tulossa muutos kesällä 2016, jolloin Hotelli rakentaa oman tilan kuntosalille Hotellin puolelle, tällöin ulkoinen palvelu poistuu. 4eventin toimisto on silti jäämässä kylpylän aulaan, ja sieltä saa myös jatkossa ostettua aktiviteetti-palveluita. Areenalle puolestaan kaavaillaan lisää tapahtumia ja muita käyttö-mahdollisuuksia.

Areenalta siirryimme takaisin hotellin suuntaan, matkalla saimme ihastella suomen ainutta sisätila-sport simulaattoria, joka Janin mukaan on kovassa suosiossa, varsinkin näin kylminä aikoina. Suosituimmat lajit ovat jalkapallo sekä tietenkin Golf.

Hotellin puolelle palattuamme tutustuimme ravintolaan sekä bistroon. Ravintolassa oli juuri uusitti lounaslista, jossa panostettiin laatuun sekä erilaisuuteen. Pääpointtina listassa ei ollut helppous tehdä sitä, vaan maku. Ravintolasta jäi mieleen myös leipänurkka. Siellä oli pieni uuni jossa paistettiin päivittäin tuoretta leipää. Tämä oli minusta mieletön juttu, saa varmasti myös asiakkaiden huomion.

Kokemus vierailusta oli hyvä, Jani oli oikein miellyttävän oloinen tyyppi, jolta saisi top-jaksolla varmasti hyviä neuvoja ja apuja tulevaan.